sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Sekalaisia, vähän vanhempia kuvia :)

Ajattelinpa laittaa muutaman vähän vanhemman kuvan esille. Aina kun ei ehdi olla päivittelemässä blogia silloin kun uusia kuvia olisi.



Pari kuvaa 13 vkoisesta Baiasta:




Näin fiksuja leikkejä se leikkii, kun luulee, ettei kukaan näe :D





Ja pari kuvaa 14 vkoisesta Baiasta:


perjantai 28. toukokuuta 2010

Hanaa!!


Me käytiin tänään leikkimässä auspai Lukan kanssa toista kertaa :) Samalla reissulla päästiin tallille jossa olikin paaaljon eri rapsuttelijoita! Baia pääsi ihan lähikontaktiin heppojen kanssa, kävelemään niiden lähellä sekä seuraamaan ratsastusta. Hienosti meni!

Hepostelun jälkeen mentiin sitten Lukan omistajan kanssa hiekkakuopille juoksuttamaan koiria, eikä niitä paljon tarvinnutkaan houkutella... Sää oli mitä mainioin! Kirkas, mutta sopivan viileä koirien temmeltää.

Kerrankin mä tajusin ottaa mukaan kameran, joten sain napsittua pari kivaa kuvaa. Niiden pariin siis samantien...






Vauhtia riitti!



Välillä kävi näin, vain Baabin pieni peba näkyi, kun neiti viiletti menemään :D




Juoksentelun lomassa Bai pysähtyi napostelemaan juurakkoa. Se selvästi olisi kaivannut enemmän yksityisyyttä herkkään hetkeensä aarteen kanssa...



Turriaiset yrittivät kiivetä jyrkkää multaseinämää pitkin...



...Toinen pääsi ylös...



...Toinen ei!



Oli se väsyä tyttöä leikkien jälkeen :)



Baabi pääsikin shampoopesulle kotona. Turkki oli niin totaalisen hiekkainen ja likainen, että emäntä sai hyvän syyn pestä koira ;) Pieni ja väsynyt pentulainen seisoi kiltisti koko pesun ajan. Nyt se nukkuu fleecepeittoon kääriytyneenä lattialla :D Taisi toisella olla melkoinen ilta!




Kiitos kivasta illasta seuralaisille! :)

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Hello sunshine!



Nyt on taas yksi reissu takanapäin! Perjantaina matkattiin 7 tuntia autolla etelä- Suomeen. Baitsu koisasi melkein koko matkan, alussa se meinasi vähän protestoida autoilua vastaan :P Menomatkalla olikin aivan ihanaihanaihana aurinkoinen ilma ja me pysähdeltiin aina parin tunnin välein. Yhdellä pysähdyspaikalla oli ihana järvenranta ja siinä laituri. Me tytöt tietty pompittiin heti tutkimaan rantaa ja hyppimään laiturilla! Sain napattua Baiasta tosi hyvän kuvan kännykän kameralla. Mun neiti aurinkoinen <3

(Enpä tosin tiedä, saiko Baia tuolta rantsusta punkkeja. Baialta nimittäin löytyi eilen korvan juuresta kaksi moista pallukkamöllykkä- ällötystä! Äkkiä ne poistettiin, vaan ei tämän emännän hermorakenne ole tehty noita öttiäisiä ajatellen....)

Reissussa tietty kyläiltiin. Käytiin mun mummin luona kaffella ja esittelemässä pentua. No mites Baia käytti tämän ajan? Katsokaa itse...





Kyllä se tuon nukkumisen lomassa vähän temmelsikin :D Tuhosi vessapaperirullan ja pahvisen kakkupaketin sekä juoksi pihalla ja metsässä onnesta soikeana. Nostin tyttöä kivenkin päälle katselemaan ja sehän olisi tullut sieltä varmaan omin neuvoin alaskin. Ei pienintäkään pelon (=Järjen) hiventä...



Tänään me sitten tultiin kotiin junalla. Junamatka kesti yli 7 tuntia eikä Baia pissannut/kakannut kertaakaan tuona aikana! Juna ei pysähdellyt välissä pitempiä aikoja eikä näin ollen päästy käymään ulkona, mutta mä olin varautunut kahdella talouspaperirullalla+ suihkutettavalla pesuaineella pisujen ja kakkojen varalta. Vaan niinpä tuo neiti yllätti meidät ja pissasi vasta perillä ensimmäiselle nurmikkoläntille :)

Matka alkoi Riihimäen juna- asemalta. Baia oli tapansa mukaan reipas ja peloton, tsiigaili näkymiä ja bongaili lihapullapaloja kädestä aina maiskutuksen kuullessaan.



No mites matka noin muuten meni? Kuka arvaa? :D





Kateltiin me välillä maisemiakin :)


Junamatka meni niiiiiiiin hyvin... Samassa vaunussa haukkui pitkän aikaa yksinollut saksanpaimenkoira, inisi loppumatkasti ainakin tunnin eräs terrieri sekä pomppi hyvin eläväinen (Ja puhelias :D) 4- vuotias tyttölapsi. Baia ei pelännyt toisia koiria ja jatkoi uniaankin aina lapsukaisen tömistellessä ohi. Onko kaikki aina pentujen kanssa näin helppoa??


Lopuksi vielä kuva Kuusamon reissulta :) Baia tuntee kyllä tyylin! Kiitoksia vain aurinkolasien lainaajalle ;)

torstai 6. toukokuuta 2010

Ja mitäs se neiti onkaan oppinut?

No vaikka ja mitä! Viikot ovat kuluneet pääsääntöisesti sosiaalistamisen parissa. On kierrelty kylässä, kutsuttu vieraita kylään, tavattu uusia ihmisiä ja mooooonia koiria. Nähty heposia, käyty ekoilla rokotuksilla eläinlääkärissä... Ynnä monta muuta seikkailua koettu. Ikäähän Baialla on tänään tasan 12 vkoa.

Kaiken maailmaan tutustumisen lomassa on harjoiteltu myös vähäpätöisempiä, mutta myöhemmin tärkeitä käskyjä (Ja niiden toteutusta). Luoksetulo on edelleen hyvällä mallilla, mutta korvat meinaa kadota jos Baialla on kaverina aikuinen koira joka ei lähde tulemaan luokse. Tänä aamuna neiti myös keksi pikkulintujen jahtaamisen ilon. Peräti kaksi kertaa peräkkäin. Tokalla kerralla se kyllä muista nopeammin, että emäntä lähtee juoksemaan karkuun mikäli neiti ei tule kutsusta luokse, ja pinkaisi iloisesti perään.

No mutta, me on napsittu pari kuvaa todisteena siitä, että on täällä tosiaan jotain pientä treenailtukin ;)




Ekana parin viikon takaiset seisomistreenit. Ilman seisomiskuvia! Baia oli paljon filmaattisempi tutustuessaan rekvisiittaan :)



Sitten tämänpäiväisiä kuvia ulkoa...


Ekana vähän seisomistreeniä. Baitsu seisoo hienosti jo useamman sekunnin ihan paikallaan ja antaa asetellakin itseään, vaihtelevalla menestyksellä. Pari ihan ok kuvaa saatiin mielestäni :)




Sitten vähän istuttiin...



...Tultiin "Tänne"...



...Ja istuttiin lisää! Baia osaa istua paikallaan todella hyvin vaikka kävisin pyörähtämässä kauempana. Se lähtee liikkeelle vasta käskystä.



Ja hoplaa näin se neiti viilettää!



Mumsmums.



Baia osaa antaa käpälää. Ja aina kun se haluaa jotain, se ensin istuu sievästi ja sen jälkeen alkaa tarjoamaan tassua saadakseen haluamansa :D Neidin lempiliikkeitä selvästi!



Seuraamista me ei olla harjoiteltu, eikä edes perusasentoa vielä. Pitäisi kyllä. Sen sijaan ulkona ollaan harjoiteltu arkielämässä näppärää taitoa, nimittäin lähellä kulkemista. Pyöräteillä liikkuessa otan koiran aina lähelle risteyskohdissa jotta näen ennen koiraa mahdolliset muut liikkujat.



Alun tutituksen jälkeen Baia malttaa hienosti kävellä lähellä jo monta metriä hyppimättä ja pomppimatta :)


Tässäpä topakka tapaus vielä mainiosti maate :) Maahan menon opettelu on ollut hiiiiidasta, mutta pikkuhiljaa alkaa sujua :)


Notta tämmöstä täällä :) Huomenna edessä on 7 tunnin ajomatka ja sunnuntaina päästään ajelemaan junalla! Kuvia luvassa :))